Verkkoluento: Uskonto kuubalaisessa yhteiskunnassa 13.10.2022
Kuuban uskonnollinen maisema on paljon monimuotoisempi kuin matkailijoille esitellyt santeríaperinteet ja siirtomaakaudella rakennetut katoliset kirkot tai neuvostoajan valtionateismi antavat ymmärtää. Luento esittelee uskonnollisia yhteisöjä Kuubassa ja selittää, miten ne liittyvät geopolitiikan ja maahanmuuton historiaan. Samalla selviää, miten uskonto näkyy arjen maisemassa ja miksi alueelliset erot ovat suuria. Lisäksi tarkastellaan uskonnollisten yhteisöjen kansainvälisiä yhteyksiä ennen ja nyt sekä yhteisöjen sosiaalista ja taloudellista merkitystä nyky-yhteiskunnassa.
Puhujaesittely:
Professori Pauliina Raento on seurannut Kuubaa 1980-luvun puolivälistä alkaen. Hänen kirjansa Kuuba: maa, kansa, yhteiskunta on aihepiirissään ensimmäinen tieteelliseen tutkimukseen perustuva teos Suomessa ja yhä ajankohtainen (Gaudeamus, 1. painos 2011). Raento on yliopiston arjesta luopunut professori, joka työskentelee kotimaisen tiedekustantamisen parissa.
Tapahtuma on osa 15. Kuubalaisen kulttuurin viikkoa, jonka järjestää Suomi-Kuuba-seura.