Vaalitulos voi muuttaa Yhdysvaltojen Kuuban-politiikkaa

29.09.2020
Barack Obaman aikana Yhdysvaltojen ja Kuuban suhteissa tapahtui täyskäännös, vaikka kauppasaartoa ei koskaan purettu.
Barack Obaman aikana Yhdysvaltojen ja Kuuban suhteissa tapahtui täyskäännös, vaikka kauppasaartoa ei koskaan purettu.

Trump lupaa kiristää Kuuban vastaisia pakotteita, Biden löysätä niitä. Mutta onko Barack Obaman aikaiseen lähentymispolitiikkaan enää paluuta?

Presidentti Donald Trump uudisti jälleen syyskuussa lain, joka mahdollistaa Kuuban vastaisen kauppasaarron jatkamisen. Uusia Kuuban vastaisia pakotteita on otettu käyttöön syksyn mittaan. Kuuballa on kuitenkin jonkinlaista toivoa Yhdysvaltojen linjan kääntymisestä sovittelevampaan suuntaan, jos Trump häviää marraskuussa pidettävät presidentinvaalit.

Demokraattien ehdokas Joe Biden on luvannut palata "suurelta osin" Barack Obaman uuteen Kuuban-politiikkaan, jossa pyrittiin Yhdysvaltojen ja Kuuban lähentymiseen diplomatian kautta. Bidenin linja merkitsisi pehmeämpiä keinoja Kuuban hallituksen kaatamiseksi ja joistakin Trumpin asettamista Kuuban vastaisista sanktioista luopumista.

Kuubaan on kohdistunut lähes 60 vuoden ajan Yhdysvaltojen yksipuolisesti julistama kauppa-, talous- ja finanssisaarto. Donald Trumpin hallinto on jatkuvasti kiristänyt saartoa joka suunnalta - myös koronapandemian aikana.

Tavoitteena tukkia valuuttalähteet

Trumpin pakotepolitiikan tavoitteena on kaikin keinoin estää Kuubaa saamasta ulkomaanvaluuttaa. Yhä useammat pankit eivät tee tilisiirtoja Kuubaan rangaistusten pelossa, mikä vaikeuttaa Kuuban ulkomaankauppaa. Myös viennistä saatavien tulojen viivästyminen pankkisaarron vuoksi vaikeuttaa talouden suunnittelua.

Saarto aiheuttaa vuosittain valtavia taloudellisia menetyksiä Kuuballe. Viime vuonna julkaistun raportin mukaan kauppasaarron kustannukset olivat vuodessa yli 4,3 miljardia dollaria, eli enemmän kuin Kuuban tärkeimpiin valuutanlähteisiin kuuluva turismi normaalivuosina tuottaa rahaa maan talouteen.

Kauppasaarto hidastaa osaltaan Kuuban talouden kasvua ja sen aiheuttamat ylimääräiset kulut ovat pois maan taloudellisesta kehittämisestä, investoinneista ja ihmisten hyvinvoinnista.

Vastustaako Biden kauppasaartoa?

Biden kritisoi syyskuussa Trumpin asettamia rajoituksia rahalähetyksille, joita Yhdysvalloissa asuvat kuubalaiset lähettävät perheilleen. "Yritän perua Trumpin epäonnistuneen politiikan, joka on aiheuttanut vahinkoa kuubalaisille ja heidän perheilleen", Biden sanoi televisiohaastattelussa.

Jos Biden tulee valituksi, jää nähtäväksi, pystyykö hän lopettamaan Kuuban vastaisen kauppasaarron kokonaisuudessaan - tai haluaako hän tehdä sitä. Barack Obaman varapresidenttinä toiminut Biden ei Obaman ensimmäisellä kaudella halunnut luopua saarrosta, mutta näkemykset saattoivat muuttua toisen presidenttikauden aikana.

Jotakin Obaman hallinnon tahtotilasta kertonee se, että vuonna 2016 Yhdysvallat ei (ensimmäistä ja ainoaa kertaa) äänestänyt YK:n yleiskokouksessa kauppasaarron lopettamista vaativaa päätöslauselmaa vastaan, vaan pidättäytyi äänestämästä ja mahdollisti näin päätöslauselman yksimielisen hyväksymisen.

Oma arvoituksensa on, taipuuko Kuuba mahdollisen tilaisuuden tullen uudelleen neuvottelupöytään samoilla ehdoilla, joihin Barack Obaman ja Raúl Castron sopimus perustui. Trumpin kauden arvioidaan jäähdyttäneen maiden väliset suhteet kaikkien aikojen pohjatasolle, joten luottamuksen rakentaminen uudelleen voi olla vaikeaa.

Jos Donald Trump valitaan uudelleen, Kuuban vastainen saarto jatkuu ja kiristyy varmasti. Trumpin kampanja on nojannut Miamin kovan linjan kuubalaiseen äärioikeistoon ja hyökännyt kovin sanoin Bidenin liennytysehdotuksia vastaan.

Teksti: Tomi Kuhanen
Kuva: Ismael Francisco/Cubadebate