Kuuba Venäjän sylissä

Antti Halinen analysoi Kuuban päätöstä turvautua jälleen kerran Moskovan oppeihin taloutensa järjestämisessä.

Kuuban presidentti, kommunistisen puolueen pääsihteeri Miguel Díaz-Canel tapasi Vladimir Putinin marraskuun lopulla Moskovassa. Enemmän kuin itse tapaamiseen media kiinnitti huomiota Putinin vasempaan käteen, joka näytti presidenttien yhteiskuvassa olevan jotenkin omituisessa asennossa.

Mitä Díaz-Canel oli Moskovasta hakemassa ja mitä siellä päätettiin, selvisi vajaan kahden kuukauden kuluttua.

Venäjä uudistamaan Kuuban taloutta

Havannaan saapui tammikuussa venäläisten yritysjohtajien delegaatio, jonka kanssa kuubalaiset jatkoivat Moskovassa sovitun, ennen kaikkea talous-kauppasuhteiden kehittämistä.

Tässä kokouksessa perustettiin maiden yhteinen eräänlainen talousuudistuskeskus. Sen valmistelee Kuuban tarvitsemat talousmuutokset, joiden pitäisi perustua yksityisyrittämisen pohjalle.

Sinänsä se on aika uskomatonta, koska Kuuban kommunistinen puolue on vuosikymmenet itsepintaisesti vastustanut kaikkea, mikä vähänkään haiskahtaa kapitalismilta, ja nyt muutoksia ajaa venäläisdelegaation tavannut puolueen pääsihteeri.

Venäjän puolelta uuteen elimeen osallistuu kolmen talous- tai tutkimuslaitoksen asiantuntijoita. Kuubalta edustajia on keskuspankista, avainministeriöistä ja varmasti myös armeijan hallitsemasta yritysryppäästä GAESA:sta, vaikkei sitä teksteissä mainitakaan. Vastaahan sen yli 50 yritystä noin puolesta Kuuban bruttokansantuotteesta, eikä Kuubassa näin suuresta asiasta kuin yksityisyrittämisen lisäämisestä päätetä ilman armeijan mukanaoloa ja suostumusta.

Neuvostoliitto muuttuu Venäjäksi

Hyvä kysymys kuuluu: Miksi Kuubaan nyt tulee tällaisia asiantuntijoita purkamaan vanhentuneita sosialistisia rakenteita ja rakentamaan tilalle jonkinlaista autoritaarista kapitalismia, ellei peräti putinilaista rosvokapitalismia?

Neuvostoliiton katoamisen jälkeiset 30 vuotta Kuuban puoluejohto on sinnikkäästi kieltäytynyt tekemästä juuri mitään pahasti epäonnistuneelle valtiososialismin mallille.

Se ei myöskään välittänyt kuunnella Kuuban omien ekonomistien ainakin vuodesta 1993 esittämiä uudistuksia, joita olisi kipeästi tarvittu. Niihin sisältyi muun muassa sekatalouden eli valtion ja yksityistalouden yhteistyö. Ja nyt aivan yhtäkkiä päätetään sorvata taloutta venäläiseen malliin.

Tämä tuo väistämättä mieleen entisen iskulauseen "hieno ja ikuinen ystävyys Neuvostoliiton kanssa". Nyt samaa alkaa edustaa Putinin "keisarillinen" Venäjä.

Saattaa tapahtua niin kuin 1980-luvulla, jolloin Kuuba vilisi venäläisiä neuvonantajia ja asiantuntijoita. He eivät muodollisesti tehneet päätöksiä, mutta heidän ohjeensa ja neuvonsa otettiin aina ensiksi huomioon eli kuunneltiin "isoa veljeä".

Katse historiaan

Kuuballa oli vallankumouksen jälkeisinä vuosina 1960-luvulla joitakin kärhämiä ja poliittisia erimielisyyksiä uuden tukijan Neuvostoliiton kanssa esimerkiksi ns. kolmannen maailman auttamisesta.

Kymmenen miljoonan tonnin sokerisadon epäonnistuminen 1970 palautti Kuuban kuitenkin ruotuun. Fidel Castro tapasi neukkupomo Leonid Breznevin, alkoi Kuuban sovjetisoiminen, talouden sopeuttaminen neuvostoblokin talousjärjestön vaatimuksiin.

Kuubasta tehtiin siinä työnjaossa pääasiassa sokerin, nikkelin, tupakan, sitrushedelmien tuottaja ja blokin nomenklaturan trooppinen lomasaari. Sen politiikan seurauksista maa kärsii vieläkin.

Tällainen tilanne jatkui aina siihen asti, kun Mihail Gorbatshov aloitti perestroika- ja glasnost-politiikkansa. Se oli aivan liian liberaali Fidel Castrolle.

Niinpä Castro lanseerasi oman virheiden ja väärien suuntausten oikaisukampanjan. Mitään uutta ja järkevää talouspolitiikkaa ei kuitenkaan saatu aikaan. Kampanjan aikana Castro tuli kuitenkin julistaneeksi, että 90 prosenttia Kuuban kaupasta käydään jo sosialistisen leirin kanssa eikä kapitalistista maailmaa kohta enää tarvita.

Neuvostoliiton hajoamisen jälkeen Kuuba ajautuikin aika aseettomana ns. taloudelliseen erityiskauteen. Se oli melkomoinen peitenimitys seuraaville vuosille, jolloin Kuubassa nähtiin nälkää ja kaikesta oli pulaa, mutta muistuttaa varsin sattuvasti Ukrainan sodan nimittämistä Kuubassakin erityisoperaatioksi.

Kun erityiskaudesta oli selvitty joten kuten hengissä, keksittiin monenlaisia uusia iskulauseita ja kampanjoita tyyliin "ideoiden taistelu". 1990-luvun lopulla Castro löysi uuden ulkoisen tukijan, Venezuelan Hugo Chávezin, ja puolue alkoi saman tien panna kapuloita vielä aika vähäisen yksityisyrittämisen rattaisiin.

Kun Raúl Castro korvasi vuonna 2008 maan veljensä Fidelin, kuubalaisia lähetettiin tutustumaan Kiinan ja Vietnamin menestyneeseen markkinasosialismin malliin.

Sekin oli kuitenkin liian liberaali Kuuban puolueelle, joka oli koko ajan nimenomaan vastustanut yksityisyritysten lisäämistä pelätessään oman valta-asemansa heikentymistä, eikä sitä myöskään halunnut omia etujaan ajava GAESA.

Venäjän syliin

Kuuban poliittinen, taloudellinen ja sosiaalinen tilanne on vuosi vuodelta huonontunut, ja tänä vuonna ollaan jo 1990-luvun alun tapaisissa vaikeuksissa. Niinpä nyt näyttää kelpaavan minkälainen pelastusrengas tahansa.

Tervetuloa talouspolitiikka, joka saa talouden virkoamaan ja nostaa Kuuban taloudellisesta suosta. Ei haittaa, vaikka se olisi putinilainen, oligarkian edut turvaava autoratiivinen mafiakapitalismi.

Itse asiassa se sopii vallan mainiosti Kuuban valtaapitävälle sotilaallis-byrokraattiselle blokille. Sen talousuudistusprojektit lähtevät juuri siitä, että valta ja kaikki kasatut etuoikeudet pysyvät sen käsissä. Ja tämä kätketään puhumalla vallankumouksen, eikä omien etujen jatkuvuudesta.

Venäläinen malli takaa sen mainiosti, vaikkei sekään sovi sellaisenaan Kuuban tapaiseen köyhään maahan. Sillä on vähän tarjottavaa myyntiin tappioita takovien satojen valtionyritysten lisäksi.

Löytyisikö joku halukas laittamaan kuntoon esimerkiksi maan ikuisen murheenkryynin maatalouden tai nostamaan maan talouden entisen tukijalan, sokeriteollisuuden jälleen ylös alhostaan?

Lisäksi Ukrainan sota uhkaa ajaa Venäjän ja Putinin hallinnon vararikkoon. Siksi Kuuban on pitemmän päälle hyvin riskialtista liittoutua Venäjän oligarkian kanssa.

Ja miten reagoisi Kuuban kaikenlaisesta pulasta kärsinyt ja kärsivä kansa erilaisiin talouspaketteihin ja leikkauksiin, joita Venäjän malli, oligarkian rosvokapitalismi toisi tullessaan?

Miten kauan se sietäisi, että sama vanha eliitti ja sen jälkeläiset pitäisivät hallussaan hankkimansa omaisuuden ja jatkaisivat entiseen malliin, mutta "uusina" yksityisyrittäjinä?

Kuubalaiset vanhenevat, syntyviä lapsia on entistä vähemmän ja maasta lähtijöitä ennätysmäärä. Kuka tai ketkä jäisivät työskentelemään tälle uudelle kapitalistiluokalle, jonka neuvonantajina hääräilisivät venäläiset asiantuntijat?

PS. Yhdysvaltain talouspakotteet ovat vuosien varrella aiheuttaneet useiden miljardien menetykset Kuuballe ja haittaavat yhä maan taloutta.

Teksti: Antti Halinen

Kuva: Unsplash/Delaney Turner

(Artikkelin lähteenä on käytetty mm. La Joven Cuba -verkkosivustoa.)