Kuuba: Sanat nielaisevat sanoja

Kuuban suuren talouspulan aikana 1990-luvun alkuvuosina kuubalaisilla oli tapana vitsailla, mutta samalla kuvata vakavia ongelmiaan seuraavasti: meillä on vain kolme ongelmaa, aamiainen, lounas ja päivällinen.

Nyt ollaan samassa tilanteessa tai on oltu jo pitkään, ja juuri tästä, ihmisten arkipäivän huolista professori, elokuvakriitikko Gustavo Arcos Fernández-Britto aloittaa erinomaisen artikkelinsa "Sanat nielaisevat sanoja" Jovencuba-verkkojulkaisussa.

Kana on sankareita tärkeämpi

"Virallisen politiikan piirissä keskustellaan kansakunnan suurista haasteista, mutta ihmisten jokapäiväisiä ongelmia ei siitä keskustelusta löydy. Kuitenkin jokaisen Kuuban tilaa tutkivan analyysin on käsiteltävä niitä vakavia ongelmia, joista kansan suuri enemmistö parhaillaan kärsii."

Arcosin mielestä niin sanotut dissidentit, palkkasoturit tai ulkoiset viholliset eivät pysty Vallankumousta kaatamaan. Jos se tuhoutuu, se tuhoutuu sisältäpäin, sen räjäyttää juuri väestön tyytymättömyys.

"Meidän johtajamme ja virkamiehemme eivät näe nykyisyyttä ja jättävät huomiotta reaalimaailman lähettämät viestit."

Arcosin mukaan ihmisille syötetty historia ja sankarit ovat ihan ok, mutta ihmisille itselleen paljon tärkeämpää on kulmakaupasta ennen saatu kananliha.

Elämän on entistä enemmän vallannut arkipäivän periaate "pelastautukoon ken voi". Se on vaarallista eikä sitä näy tutkimuksissa, vaan kaikki typistetään kahteen vastakohtaan: hyvä ja paha, menneisyys ja nykyisyys, Kuuba vastaan Yhdysvallat, Vallankumous-Vastavallankumous.

Historian ja kielen uudelleenkirjoitus

"Joka päivä on enemmän ihmisiä, joiden mielestä lupausten aika meni jo. 60-ja 70-luvuilla vanhempamme työskentelivät väsymättä ja vapaaehtoisesti paremman tulevaisuuden, sosialismin puolesta. Käyttöön tulivat termit uusi ihminen, uusi yhteiskunta, uusi kansa.

Tätä kuvaa ylläpidettiin kaikin tavoin koulukirjoja myöten, mennyt leimattiin, koska se oli taantumuksellista ja porvarillista.

Historiaa, arvoja, vertauskuvia alettiin kirjoittaa uusiksi, jotta voitiin laillistaa kommunistisen puolueen linja. Puolueella ei paljon ikää ollut, mutta kuitenkin, kuin tuosta vain siitä tuli kuolematon!"

Professori, elokuvakriitikko Fernández-Britto jatkaa kirjoitustaan syventymällä siihen, miten puolue muutti kielen ja koko vallankumouksen käsitteen valtansa pönkittämiseksi:

"Vallankumous muutti paljon, myös kielen. Puolueen ideologit laativat uuden kieliopin, ja uusi kulttuuri kyllästi kaiken ajattelun. Suuri lukutaitokampanja (60-luvun alussa -AH) oli hyvä, mutta yhteiskunnan aivopesu oli sitä tehokkaampi. Sen tuloksena ajattelu oli kyllä hienoa, mutta ihanne oli lainata johtajan sanoja, osoittaa suosiota eikä koskaan kysyä mitään.

Legendat ja symbolit synnyttävät jokaisen kulttuurin, ja uusi hallitus panosti paljon omiensa tekemiseen. Ensimmäinen tällainen iso muutos koski itse vallankumous-sanaa. Satoja vuosia vallassa ollut käsitys vallankumouksesta muutettiin tarkoittamaan konkreettista poliittista järjestelmää, meidän kuubalaista, ainoaa ja tuhoamatonta. Sanan muut merkitykset mitätöitiin tai niistä rangaistiin."

Vallankumous = Isänmaa

Fernández-Britton mukaan Isänmaa ei enää olekaan se paikka, jossa synnymme, jossa ovat juuremme ja kulttuurimme, vaan se on ennen kaikkea Vallankumous. Siksi hyvä kuubalainen puolustaa Isänmaata, joka on itse asiassa sama kuin Vallankumous.

Samalla tavalla väärinkäytetään sanaa unidad (yhtenäisyys). Se läpitunkee kaikkeen keskusteluun, lakeihin ja viesteihin kansalaisille. Täällä sankarit ovat pyhitettyjä, johtaja on ikuinen, katu ja yliopistot ovat vallankumouksellisten, eri mieltä olevat ovat palkkasotureita tai muuten vain harhautuneita, taide on Vallankumouksen ase. Kriisejä ei ole, ne ovat vain väliaikaisia ongelmia, jotka ratkaistaan, kunhan sopiva hetki tulee.

"Johtajillamme on hyvin harvoin mitään omaperäistä sanottavaa, ja poikkeuksetta he oikeuttavat sanomisiaan lainaamalla Fideliä tai José Martín ajatuksia.

Kansalaisten oikeuksia, vapauksia, oikeutta ja etiikkaa tulkitaan aina ideologian kautta. Kaikki Vallankumouksen periaatteiden vastaiset asiat kuten lakot, julkiset mielenosoitukset ja kansalaisten protestointi kielletään."

Tärkein nykykertomus: Bloqueo

Kommunistisen puolueen keskuskomitean ideologinen osasto valvoo ja kontrolloi koko mediaa: televisiota, radiota ja lehtiä. Siksi Kuuban mediassa on vain yksi sanoma, ja nyt maassa ei ole suurempaa kertomusta kuin Yhdysvaltain kauppa-, talous- ja rahoituspakotteet, joita Kuubassa kutsutaan bloqueoksi, saarroksi.

Se onkin pahoinpidellyt monin tavoin Kuuban taloutta, etenkin Yhdysvaltain edellisen presidentin Trumpin aikana ja aiheuttanut vuosien varrella miljardien tappioita. Fernández-Britto katselee asiaa myös toisesta näkökulmasta:

"Se on kuin Davidin ja Goljatin historia, jolla on aina miljoonia seuraajia. Tätä dramaturgiaa ovat kirjoittaneet niin Yhdysvaltain kuin Kuuban hallitukset. Kumpikin puoli hyökkää ja kieltää syyttä tai syystä, mutta suurimpia kärsijöitä ovat kuubalaiset perheet.

Kun sosialistinen leiri oli vielä olemassa, bloqueosta ei juuri tarvinnut välittää; se oli ehkä sijalla kymmenen Kuuban agendalla. Mutta nyt poliitikkomme eivät juuri muusta puhukaan, kaikki ongelmamme johtuvat siitä.

Ei haluta tarkastella objektiivisesti omia tekemisiä, kyvyttömyyttä luoda omaa kestävää taloutta. Meillä on lukematon määrä lakeja, asetuksia ja sääntöjä, jotka haittaavat kuubalaisten elämää ja joilla ei ole mitään tekemistä bloqueon kanssa."

Jonot olympialajiksi?

Tuhannet ihmiset lähtivät 11. heinäkuuta kaduille osoittamaan mieltä eri puolilla Kuubaa. He olivat vihaisia ja turhautuneita monista syistä. He olivat Fernández-Britton mukaan ihmisiä, joilla on tarpeita, puutteita, huolia, täyttämättömiä ja tyydyttämättömiä odotuksia ja joihin viralliset puheet eivät enää tehoa.

Yksi suurimmista tyytymättömyyden syistä ovat varmasti ikuiset, vuosikymmenestä toiseen kestäneet jonot. Niistä eräs toinen kuubalaiskirjoittaja sanoi äskettäin: "Jos jonottaminen olisi olympialaisten laji, Kuuba olisi varma kultamitalisti."

Koska hallitus valvoo kaikkea, se ei voi toivoa vain suosionosoituksia hyvistä teoistaan, vaan se on vastuussa myös ihmisiä ympäröivästä kurjuudesta ja ongelmista.

Nuoret ja vallankumous

Fernández-Britto kiinnittää kirjoituksensa loppupuolella huomiota nuorten tulevaisuuden näköalattomuuteen, muuttohaluun ja välinpitämättömyyteen juhlapuheita ja itse Vallankumousta kohtaan:

"Tämän päivän nuoret syntyivät keskellä 90-luvun alkuvuosien ns.taloudellista erityiskautta (pula-aikaa). Yliopistoissa opiskelevat ovat 21.vuosisadan sukupolvea. Heidän katseensa on matkapuhelimen ruudussa, he elävät virtuaalisesti netin kautta ja kaikkoavat tiedotusvälineittemme yksiäänisestä jaikävystyttävästä maailmasta.

Tuhannet lähtevät maasta joka vuosi, aivovuoto on valvomaton, mikä vaarantaa kaikki tulevaisuuden näkymät. Vallankumouksen kouluttamat nuoret haluavat kuulla siitä vain vähän tai ei ollenkaan."

Kuuban virallinen sanoma toistaa toistamistaan, miten kulttuuri on kansakunnan sielu. Siksi Fernández-Britton mielestä pitäisi kiinnittää enemmän huomiota siihen, minkälaista kulttuuria kansan parissa on syntynyt.

Viidentoista viime vuoden aikana merkittävimmät sosiaaliset ja kulttuuriset ilmiöt ovat olleet instituutioiden vastaisia. Esimerkiksi requeton-musiikki on arvostellut yhtä ainoaa hyväksyttyä kulttuurikäsitystä, joka syntyi jo 70-luvun alussa, (Fidel Castron mukaan vallankumouksen sisällä kaikki, ulkopuolella ei mitään-AH) ja jota vahvistettiin asetuksella 349 pari vuotta sitten.

"Nykyisin bloggarit, striimaajat, requetonin sanoittajat, räppärit vaikuttavat enemmän yhteiskuntaan kuin kaikki kouluissa opitut kurssit. Arvot ovat muuttuneet, yhteiskunta, seksuaaliset tavat ovat erilaisia, on toiset myytit, opit, laulut, unelmat, uudet kuvat, uudet roistot ja sankarit.

Tätä sosiaalista keskustelua pitäisi kuunnella ja kunnioittaa, koska siellä tuotetaan uutta ja todellista Vallankumousta", päättää Fernández-Britto kirjoituksensa.

Teksti: Antti Halinen

Kuva: Unsplash/ElCarito