Kauppasaarron aiheuttamat vahingot nousivat ennätyslukemiin
Kuuban ulkoministeriö on julkistanut YK:lle esitettävän raportin jatkuvasti kiristyneen kauppasaarron vaikutuksista.
Kuubaan on kohdistunut lähes 60 vuoden ajan Yhdysvaltojen yksipuolisesti julistama kauppa-, talous- ja finanssisaarto. Maiden välit ovat kiristyneet viime vuosina jatkuvasti, kun Donald Trumpin hallinto on perunut Barack Obaman kaudella otettuja edistysaskelia ja kiristänyt kauppasaartoa uusilla toimenpiteillä.
YK:lle esitettävä uusi raportti kauppasaarron vaikutuksista kuluneen vuoden aikana kattaa ajanjakson huhtikuusta 2019 maaliskuuhun 2020. Saartopolitiikan kiristyksiin kuuluvat mm. Kuuban pankkisiirtojen vaikeuttaminen, öljytoimitusten estäminen Kuubaan, lentojen kieltäminen maakuntakaupunkeihin, Kuuban kansainvälistä lääkäriapua vastan suunnatut toimenpiteet ja Helms-Burton -lain kolmannen artiklan aktivoiminen, mikä mahdollistaa oikeudenkäynnit Kuubaan investoivia yrityksiä vastaan.
Trumpin pakotepolitiikan seurauksena kauppasaarron aiheuttamat vahingot nousivat yli 5,5 miljardiin dollariin vuodessa. Nousu on huomattava, sillä edellisellä tarkastelujaksolla kauppasaarron laskettiin aiheuttaneen Kuuballe vuoden aikana 4,3 miljardin vahingot.
Tarkastelujakso päättyy koronapandemian alkuun. Jos viimeiset puoli vuotta olisi sisällytetty mukaan, olisivat Kuuballe koituneet vahingot vielä suurempia. Joka tapauksessa saarron aiheuttamat vahingot nousivat jo ennen korona-aikaa ensimmäistä kertaa yli viiteen miljardiin dollariin. Summa on Kuuballe huomattava, kun esimerkiksi maan talousveturina pidetty turismi tuottaa normaalioloissa noin kolmen miljardin dollarin vuosittaiset tulot. Koronapandemian aikana turismi pysähtyi kokonaan, mikä on ajanut Kuuban vaikeaan talousahdinkoon.
Terveydenhuolto saarron kourissa
Raportista käy ilmi, että kauppasaarto vaikuttaa yhteiskunnan heikoimmassa asemassa oleviin ihmisiin. Saarto vaikeuttaa huomattavasti Kuuban terveydenhuollon toimintaa. Kuuba ei voi esimerkiksi ostaa uusinta lääketieteellistä teknologiaa, sillä kauppasaartolait kieltävät myymästä Kuuballe tuotteita, joiden komponenteista yli 10 % on peräisin Yhdysvalloista. Sen vuoksi Kuuba ei ole voinut ostaa mm. tehohoidossa käytettyjä sveitsiläisiä hengityskoneita, eikä kuubalaisilla ole mahdollisuutta saada uudenaikaisia kuulokojeita tai proteeseja.
Vuoden aikana lääkepula Kuubassa on pahentunut huomattavasti. Raportin mukaan Kuuban lääketuonnista vastaava MEDICUBA-yhtiö teki vuonna 2019 ostopyynnöt seitsemälle yhdysvaltalaiselle lääkeyhtiölle, joilta se on aiemmin ostanut lääkkeitä. Vain kaksi yritystä reagoi Kuuban ostopyyntöihin: toinen kieltäytyi kaupankäynnistä ja toisella ei ollut myyntilupaa, joten kauppa raukesi. Viidestäkymmenestä muusta kontaktoidusta lääkemyyjästä vain kolme vastasi - kaikkien vastaus oli kielteinen kauppasaarron vuoksi.
Erityisen vaikeaa Kuuballe on ostaa monia lasten ja syöpäpotilaiden hoidossa käytettäviä lääkkeitä. Kuuba joutuu etsimään lääkkeitä ja lääketieteellisiä tarvikkeita kaukaisilta markkinoilta. Monien koneiden, varaosien ja lääkkeiden hankkiminen välikäsien kautta tulee Kuuballe jopa 30-40 % kalliimmaksi kuin läheltä ostettuna.
Kauppasaarto haittaa myös näitä kalliita operaatioita. Raportissa kerrotaan esimerkkejä, joissa esimerkiksi lentoyhtiö on kieltäytynyt kuljettamasta Kuuban Intiasta ostamia lääkkeitä tai Kuuban rahtikirjoja ei ole hyväksytty.
Koronapandemian aikana tilanne on kärjistynyt entisestään. Yhdysvallat esti mm. Alibaba Foundation Kuuballe lahjoittamien hengityskoneiden, suojavarusteiden, koronatestien ja lääketieteellisten tarvikkeiden pääsyn kuubalaisiin sairaaloihin maaliskuussa 2020. Kuubalaisen lääkkeitä valmistavan FarmaCuba-yhtiön tuotanto keskeytyi huhtikuussa 2020, koska Yhdysvallat esti Havannan satamassa jo olevien, lääkkeiden raaka-aineita sisältävien konttien pääsyn maihin.
Suomi-Kuuba-seura aloitti lokakuun alussa uuden keräyksen
Kuuban terveydenhuollon tukemiseksi. Kerätyillä varoilla voidaan hankkia mm.
lasten syöpälääkkeitä, laboratoriotarvikkeita ja tehohoidossa käytettäviä
hengityskoneita. Keräyksen tuotot käytetään koordinoidusti seuran yhteistyökumppanin
MediCuba-Europan kautta.
Pankkisaartoa tiukennetaan koko ajan
Erityistä vahinkoa Kuuban taloudelle tuottavat vuonna 2019 käyttöön otetut viisi toimenpidepakettia, joiden tarkoitus on monitoroida ja rangaista yrityksiä, laivoja ja varustamoja, jotka kuljettavat Venezuelasta peräisin olevaa öljyä Kuubaan. Sanktioita käytettiin 27 yritystä, 54 alusta ja kolmea henkilöä vastaan.
Pakotteet saivat aikaan pahan energiakriisin, joka on vaikuttanut kuubalaisten elämään: polttoaineesta on pulaa, joukkoliikennettä on supistettu, maataloustuotanto on vaikeuksissa, tehtaissa on ollut tuotantoseisokkeja ja tuotteiden jakelu on kangerrellut.
Ulkomaankaupassa Kuuba ei ole samalla viivalla muiden ostajien kanssa. Esimerkiksi elintarviketuonti on Kuuballe kallista, sillä saarron vuoksi se ei saa normaalia rahoitusta kaupankäyntiin. Kuuba ostaa mm. kanaa Yhdysvalloista, mutta kauppa on tarkoin säädeltyä ja luvanvaraista. Kaupankäynnissä ei voida käyttää yhdysvaltalaisten pankkien tai kansainvälisten rahoittajien luottoja, eikä kauppaa voida käydä suoraan dollareilla. Sen vuoksi jokaiseen ostoon tarvitaan useiden kansainvälisten pankkien palveluita, joista jokainen veloittaa oman komissionsa. Lopputuloksena tuotteiden ostaminen on Kuuballe paljon kalliimpaa kuin muille maille.
Samaan aikaan Yhdysvallat on pyrkinyt estämään Kuubaa saamasta valuuttaa kohdistamalla yhä uusia pakotteita pankkisektorille, mikä on aiheuttanut satojen miljoonien dollarien tappiot Kuuballe. Yhä useammat pankit ja rahoituslaitokset kieltäytyvät maksujen välittämisestä Kuubaan tai kuubalaisten yritysten tilisiirroista ulkomaille. Kuuban pankkitilejä on suljettu tai Kuuballe on kieltäydytty avaamasta pankkitilejä Euroopassa, Aasiassa ja Latinalaisessa Amerikassa.
Pankkeihin kohdistetut pakotteet eivät koidu yksinomaan kuubalaisten harmiksi, vaan niiden kohteena ovat enenevässä määrin myös ulkomaalaiset yritykset ja toimijat. Saarto vaikuttaa niin suuriin toimijoihin kuin pieniinkin, mistä raportissa yksilöidään useita esimerkkejä vuoden ajalta.
Esimerkiksi panamalainen Multibank sulki Kuuban kanssa kauppaa käyvien yritysten tilit, Kanadan kansallispankki lopetti eurosiirrot Kuubaan ja sveitsiläinen PostFinance lopetti kaikki pankkioperaatiot Kuubaan ilmoittamatta asiasta ennakkoon asiakkailleen. Torontolainen kahvikauppa puolestaan joutui lopettamaan maksualustansa käytön, koska JPMorgan Chase -pankki ei suostunut prosessoimaan maksuja. Syynä oli, että kaupassa myydään kuubalaista kahvia.
YK äänestää keväällä
YK:n yleiskokous saa Kuuban raportin käsiteltäväkseen ennen kuin se äänestää päätöslauselmasta kauppasaarron lopettamiseksi. Marraskuussa 2019 yleiskokous vaati Kuuban vastaisen kauppa-, talous- ja finanssisaarron lopettamisen puolesta äänin 187-3. Saartoa tukivat ainoastaan Yhdysvallat, Israel ja Brasilia.
Kauppasaarrosta on perinteisesti äänestetty YK:ssa loka-marraskuussa, mutta koronapandemian aiheuttamien muutosten vuoksi tämän syksyn äänestys siirtyy toukokuulle.
Marraskuussa pidettävät Yhdysvaltojen presidentinvaalit voivat vaikuttaa kauppasaarron tulevaisuuteen ja YK:n äänestystulokseen. Donald Trumpin kilpakumppani Joe Biden kritisoi syyskuussa Trumpin asettamia rajoituksia rahalähetyksille, joita Yhdysvalloissa asuvat kuubalaiset lähettävät perheilleen. Hän on myös luvannut palata "suurelta osin" Barack Obaman uuteen Kuuban-politiikkaan, jossa pyrittiin Yhdysvaltojen ja Kuuban lähentymiseen diplomatian kautta.
Teksti: Tomi Kuhanen