Digikuilu kasvaa Kuubassa

12.08.2024

Vaikka Kuuba tunnetaan maailman hitaimman netin valtiona, erityisesti vanhuksilla ja haavoittuvassa asemassa olevilla ryhmillä on vaikeuksia pysyä digitalisoituvan yhteiskunnan kelkassa.

Kuubalaisen tietojenkäsittelijöiden liiton UIC:n  puheenjohtajan Ailyn Febles Estradan mukaan digitalisaation kasvu on sittemmin hidastunut.
Kuubalaisen tietojenkäsittelijöiden liiton UIC:n puheenjohtajan Ailyn Febles Estradan mukaan digitalisaation kasvu on sittemmin hidastunut.

Kauas on tultu niistä päivistä, kun vain kourallinen kuubalaisia pääsi internetiin. Kun mobiilidatapalvelut avattiin Kuubassa kaikelle kansalle vuonna 2018, yhteydet kasvoivat räjähdysmäisesti. Nykyään 11 miljoonan asukkaan Kuubassa on 7,6 miljoonaa matkapuhelinliittymää joista 6,8 miljoonassa on internet-yhteys.

Kuubalaisen tietojenkäsittelijöiden liiton UIC:n puheenjohtajan Ailyn Febles Estradan mukaan digilisaation kasvu on sittemmin hidastunut.

Tieto- ja viestintätekniikan laajentaminen on Kuuban hallinnon ensisijaisia tavoitteita ja valtio on lanseerannut lukuisia teknologian kasvuohjelmia. Feblesin mukaan varsinaisia investointeja on kuitenkin tehty kauppasaarrosta ja talouskriisistä kärsivään saarivaltioon vain vähän.

Käyttäjien määrä onkin kasvanut tarvittavaa infrastruktuuria huomattavasti nopeammin, jonka vuoksi Kuubassa on yksi maailman hitaimmista mobiiliverkoista, 3,77 megabittiä sekunnissa. Kuuba on hännillä myös kiinteän valokuidun osalta, jonka nopeus on 2,69 megabittiä sekunnissa. Näillä nopeuksilla päivittäinen netin käyttö on vaikeaa.

Langaton yhteys on luvanvarainen

Langaton yhteys avattiin Kuubassa yrityksille ja yksityistalouksille vuonna 2019, tosin luvanvaraisena. Silti vain kymmenellä prosentilla kuubalaisista kotitalouksista on langaton yhteys.

"Se on todella vähän ja kasvattaa digitaalista kuilua etenkin maaseudulla", sanoo Febles.

Vaihtoehto langattomalle yhteydelle voisi olla yhteys mobiililaitteiden kautta, mutta Kuuban tilastokeskuksen mukaan mobiiliverkkoalue kattaa vain 87,5 prosenttia väestöstä. Luku on pysynyt lähes samana siitä saakka, kun mobiiliverkon käyttö vapautui.

: Asiakkaat jonottavat käteisautomaatille Havannassa. Erityisesti vanhukset ovat pudonneet teknologian kelkasta eivätkä hallitse digitaalisia palveluita, kuten maksupäätteiden käyttöä.
: Asiakkaat jonottavat käteisautomaatille Havannassa. Erityisesti vanhukset ovat pudonneet teknologian kelkasta eivätkä hallitse digitaalisia palveluita, kuten maksupäätteiden käyttöä.

Vanhukset verkotta

Digilisaation kelkasta ovat syrjäseutujen asukkaiden lisäksi pudonneet myös muut haavoittuvassa asemassa olevat kuubalaiset, kuten vanhukset. Heidän osuutensa Kuuban väestöstä on merkittävä. Vuoden 2022 lopussa yli 60-vuotiaiden osuus koko väestöstä oli 22,3 prosenttia ja vanhusten osuuden ennustetaan kasvavan.

"Digitaalinen kuilu on suurin ikääntyneiden keskuudessa. Heillä on pienemmät tulot ja he ovat riippuvaisia muiden avusta. Monet ovat yksin, mikä tekee heistä entistä haavoittuvampia", Febles sanoo.

Teksti: IPS – Dariel Pradas
Kuvat: Jorge Luis Baños / IPS
(Inter Press Service)