Auringosta etsitään ratkaisua kuubalaisia piinaaviin sähkökatkoihin

26.05.2024
Manatín kunnassa Las Tunasissa on käytössä jo kaksi aurinkovoimapuistoa.
Manatín kunnassa Las Tunasissa on käytössä jo kaksi aurinkovoimapuistoa.

Kuuba yrittää löytää uusiutuvasta energiasta ratkaisuja sähköntuotannon ongelmiin ja saavuttaa samalla ilmastotavoitteet.

Kuuban energia- ja sähkökriisi on kärjistynyt taas tänä keväänä. Säiden lämmetessä myös tunteet kuumenevat, sillä osassa maata sähkökatkot ovat toukokuussa venyneet jopa 20 tunnin mittaisiksi.

Moni odottaa peloissaan edessä olevaa kesän kuuminta kautta: kuumuudessa on mahdotonta nukkua ilman tuuletinta tai ilmastointilaitetta, jääkaapin ja pakastimen sulaessa ruoat pilaantuvat.

Mistä sähkökatkot johtuvat?

Sähkön tuotannon ja jakelun ongelmat johtuvat monista syistä. Kuuban järjestelmä perustuu lämpövoimalaitoksiin, jotka toimivat kotimaisen raakaöljyn varassa. Järjestelmän ylläpito vaatii kuitenkin vuosittain yli 300 miljoonan dollarin panostuksen, eikä pahan valuuttapulan kanssa painivalla maalla ole viime vuosina ollut tarvittavaa rahoitusta sähköenergiajärjestelmän ylläpitoon.

Käytännössä se tarkoittaa, että järjestelmä painii koko ajan teknisten ongelmien ja rikkoutumisten kanssa, eikä varaosia pystytä ostamaan vanhentuneen järjestelmän toiminnan takaamiseksi. Viime aikoina monissa voimaloissa on tehty myös suunniteltuja aikataulun mukaisia huoltotöitä, mutta samaan aikaan toiset laitokset ovat menneet rikki. Varaosien puutteen vuoksi voimaloiden huoltojaksot venyvät pitkiksi.

Lämpövoimalaitokset eivät toimiessaankaan pysty kattamaan koko sähkön kysyntää maassa, varsinkaan ruuhkahuippuina. Sitä varten Kuubassa on hajautettuja sähköntuotantolaitoksia, jotka toimivat pääasiassa dieselillä ja polttoöljyllä. Molemmat ovat tuontitavaraa – syvässä kriisissä rämpivän talouden ja monien sanktioiden vuoksi niitä ei ole pystytty ostamaan sähköntuotannon, maatalouden, teollisuuden, kuljetuksen ja talouden muiden sektorien vaatimia määriä.

Esimerkiksi lokakuun 2023 ja huhtikuuhun 2024 välillä Kuubaan ei saapunut yhtäkään diesel- tai polttoöljylastia. Aiemmin Kuuba sai Venezuelalta öljyä, jonka se maksoi mm. lääkäripalveluilla, mutta nyt hanat on suljettu ja Kuuban on hankittava polttoaineensa rahalla.

Polttoainepula on johtanut siihen, ettei hajautettua sähköntuotantoa ole voitu käyttää korvaamaan hajonneiden tai huollossa olevien lämpövoimaloiden tuotantoa. Kevään edetessä tämä johti yhä pidempiin sähkökatkoihin ja levottomuuden lisääntymiseen väestön keskuudessa, mikä purkautui mm. mielenosoituksina useilla paikkakunnilla erityisesti itäisessä Kuubassa. Lisäongelmann kuvioon tuo se, että isojen lämpövoimaloiden tavoin myös hajautettujen pienten laitosten generaattorit vaativat huoltoa ja varaosia.

Sähkökatkot Kuubassa voivat siis johtua polttoaineen puutteesta, voimaloiden huollon puutteesta tai molempien tekijöiden yhteisvaikutuksesta – kuten tänä keväänä on tapahtunut.

Huhtikuussa maahan saapui polttoainelasti, joten tällä hetkellä vaikea sähkötilanne johtuu erityisesti teknisistä ongelmista. Monia sähköntuotantolaitoksia on myös suljettu huoltostrategian toteuttamiseksi, jolla pyritään minimoimaan sähkökatkojen määrä kesän kuumimpien kuukausien aikana.

Suomi-Kuuba-seuran prikaati tutustui aurinkovoimapuistoon.
Suomi-Kuuba-seuran prikaati tutustui aurinkovoimapuistoon.

Manatí – uusiutuvan energian edelläkävijä

Sähköpulan pahentuessa Kuuba on viime aikoina vihdoin alkanut panostaa laajamittaisesti uusiutuviin energialähteisiin, kuten tuulivoimaan, aurinkoenergiaan ja biokaasuun. Etusija on aurinkosähköllä, koska se on investointi, joka voidaan toteuttaa nopeimmalla aikataululla.

Eri puolille maata on alkanut nousta aurinkovoimapuistoja. Hallituksen suunnitelmissa merkittävä muutos sähköntuotannossa alkaa tapahtua jo tämän vuoden aikana, vaikka täydellä kapasiteetilla uusiutuvalla energialla tuotettua sähköä päästään tuottamaan vasta neljän-viiden vuoden tähtäyksellä.

Suomi-Kuuba-seuran prikaati vieraili huhtikuussa aurinkovoimapuistossa Manatín kunnassa Las Tunasissa. Kunnassa on kaksi aurinkovoimapuistoa, joiden kummankin kapasiteetti on 2,2 MW. Aurinkopaneeleista osa on tuontitavaraa, osa kotimaista tuotantoa. Puistoja operoi parikymmentä teknikkoa ja työntekijää, jotka asuvat itsekin kunnassa.

Kuuban vuoteen 2030 ulottuvan kehitysstrategian mukaan Manatí on maan ensimmäinen kunta, joka saa sähkönsä kokonaan uusiutuvista energialähteistä ja pystyy lisäksi tuottamaan sähköä kansalliseen verkkoon.

Aurinkoenergian lisäksi kuntaan rakennetaan tuulivoimapuistoja. Tuulivoimalle on kunnassa suuri potentiaali, ja ensimmäinen tuulipuisto on jo lähes valmis. Yhteistyötä tehdään Kiinan kanssa ja tavoitteena on, että ensi vuoden kesään mennessä ensimmäiset 22 tuulivoimalaa on jo asennettu.

Presidentti optimistisena

Viime vuosien kokemuksien perusteella monet kuubalaiset suhtautuvat skeptisesti maan mahdollisuuksiin saavuttaa vakaa ja kulutuskysyntää vastaava sähköntuotantojärjestelmä. Maan presidentti Miguel Díaz-Canel oli kuitenkin optimistinen uusiutuvan energian suhteen Ignacio Ramonetin tekemässä pitkässä haastattelussa, jonka Kuuban valtiontelevisio esitti hiljattain.

Uusia aurinkovoimapuistoja näkyy eri puolilla Kuubaa. Manatín tavoitteena on olla ensimmäinen kunta, jossa sähkö tuotetaan kokonaan uusiutuvalla energialla.
Uusia aurinkovoimapuistoja näkyy eri puolilla Kuubaa. Manatín tavoitteena on olla ensimmäinen kunta, jossa sähkö tuotetaan kokonaan uusiutuvalla energialla.

"Tällä hetkellä meillä on joukko allekirjoitettuja sopimuksia, joihin liittyy takuita, joiden avulla voimme saavuttaa yli 2 000 megawatin tehon alle kahdessa vuodessa. Tämä muuttaisi energiatilannettamme, koska sen ansiosta voisimme saavuttaa tavoitteen, jonka mukaan uusiutuvan energian osuus olisi yli 20 prosenttia vuoteen 2030 mennessä. Saavutamme 25 prosenttia, ehkä hieman enemmänkin, riippuen siitä, miten nämä asiat saadaan toimimaan", Díaz-Canel aprikoi.

Hallitus suunnittelee, että uusiutuvan energian käyttöönoton myötä säästyvää raakaöljyä voitaisiin viedä ulkomaille. Näin saataisiin rahoitusta hintaville investoinneille, joita sähköntuotantoon tarvitaan. Lisäksi energiansäästöohjelmalla yritetään edelleen muuttaa väestön sähkönkulutustottumuksia ja esimerkiksi valaistuksessa siirrytään LED-valoihin, jotka kuluttavat vähemmän energiaa ja kestävät pidempään.

Edessä on kuitenkin kuuma kesä ja sähkön kysyntä kasvaa. Optimismista huolimatta kuubalaisia piinaavat sähkökatkot eivät ole jäämässä historiaan nopealla aikataululla. Suunnitelmien onnistuessakin tavoitteeseen pääseminen vie vielä vuosia.

"Valitettavasti meidän on kuljettava tällaisten aikojen läpi, jotta pääsemme sinne", Díaz-Canel sanoi.

Teksti ja kuvat: Tomi Kuhanen