Asunnon Havannassa voi vaihtaa oleskelulupaan Yhdysvalloissa
Kuuban asuntokriisiin ei näy ratkaisua.
Päästäkseen muuttamaan Yhdysvaltoihin parempaa elämää etsimään kuubalainen Ana Iraida myi lähes kaiken omaisuutensa, myös asuntonsa. Siihen asti se oli pelastanut hänet kuubalaiselta asuntokriisiltä.
"Perin asunnon Havannassa isoäidiltäni, joka kuoli vuonna 2015. Huoneisto oli pieni, mutta mukava. Myin sen 6 000 dollarilla, joilla maksoin asiakirjoista, paperitöistä ja lentomatkasta", kielitieteilijä Ana Iraida kertoo. Hän haluaa jättää sukunimensä kertomatta, kuten muutkin tähän juttuun haastatellut.
"Olin onnekas, että minulla oli kalustettu ja hyväkuntoinen koti, jonka myymällä saatoin kattaa kustannukseni. Niillä, joilla ei ole omistusasuntoa, on vaikeampaa."
Neljännesmiljoona Yhdysvaltoihin
Kahden viime vuoden aikana maastamuutto Kuubasta on räjähtänyt kasvuun. Se on tapahtunut heikentyneen taloustilanteen, Yhdysvaltain taloussaarron tiukentumisen, talouden osittaisen dollarisaation samoin kuin palkkojen ja eläkkeiden ostovoiman kutistumisen, inflaation ja perustarvikkeiden pulan vuoksi. Oma osuutensa on ollut myös epäonnistuneilla talousuudistuksilla.
Vuonna 2022 Kuubasta muutti pelkästään Yhdysvaltoihin noin 250 000 ihmistä. Tämän vuoden tammikuussa Yhdysvaltain hallitus myönsi kuubalaisille, nicaragualaisille ja haitilaisille humanitaarisen suojelun nojalla oikeuden väliaikaiseen oleskelulupaan. Elokuun loppuun mennessä 47 000 kuubalaista oli hankkinut sellaisen, ja heistä 45 000 oli Yhdysvaltain rajavalvontalaitoksen mukaan jo muuttanut maahan.
Väliaikaisen oleskeluluvan voi saada, jos hankkii sponsorin, jolla on sekä Yhdysvaltain kansalaisuus että taloudelliset resurssit tukea hakijaa. Väliaikaista oleskelulupaa kutsutaan myös "ehdolliseksi", ehdonalaisen vankeusrangaistuksen mukaan.
Oleskelulupa taloa vastaan
Oman kodin omistaminen tarjoaa tilaisuuden kokonaisten perheiden muutolle.
"Ihmiset vaihtavat taloja saadakseen ehdollisen aseman. Muutama viikko sitten välitin yhden talonvaihdon viittä USA:n ehdollislupaa vastaan. Ja toisessa tapauksessa yhdeksän ihmistä sai luvan yhdellä, Havannan vauraassa kaupunginosassa sijaitsevalla asunnolla", Damián kertoo. Damián on historioitsija, joka yksityisesti välittää asuntokauppoja korvausta vastaan.
Välittäjä selittää, miten oleskelulupien ja asuntojen vaihtokauppa käy.
"Yhdysvaltain kansalainen pyytää 10 000–12 000 dollaria henkeä kohden takuun antamisesta ehdollisasemaa varten. Annettujen takuiden lukumäärä riippuu talon arvosta. Kun prosessi on käyty läpi, kiinteistö myydään takuun antajan kuubalaiselle sukulaiselle tai ystävälle."
Kun kävelee Havannan kaduilla, kirjavia myynti-ilmoituksia näkee yhtä lailla rapistuvissa kuin kunnostetuissakin rakennuksissa. Samoin Kuuban muissa kaupungeissa.
Facebookin osto- ja myyntisivuilla ja netin vastaavilla kauppapaikoilla on runsaasti ilmoituksia kuubalaisista kiinteistöistä. Ilmoituksissa on kuvia ja tietoja asunnoista, kuten huoneiden lukumäärästä, mahdollisesta lankapuhelinliittymästä ja sähköstä. Huoneistoja saa kalustettuina tai ilman kalusteita, ja maksuksi käyvät käteinen, dollarit, eurot tai ulkomaiset talletukset.
Ostajan markkinat
"On vaikea saada asuntoa kaupaksi, sillä niin monet ihmiset haluavat siirtolaisiksi ja käytännössä antavat talonsa ilmaiseksi. Samalla ulkomaan valuutasta kuitenkin on pula. Tuhansia dollareita omistava henkilö todennäköisesti käyttää ne mieluummin itse maasta lähteäkseen", asianajaja Elisa kertoo. Hän haluaisi muuttaa aviomiehensä ja poikansa kanssa Espanjaan.
Elisa on vuoden ajan yrittänyt myydä asuntoaan Havannan La Viboran kaupunginosassa. "En löydä ostajaa, vaikka olen puolittanut alkuperäisen hinnan 10 000 dollariin, ja asunto on kalustettu."
Kuuban epävirallisilla kiinteistömarkkinoilla tarjoukset vaihtelevat 2 000 dollarista tai vieläkin vähemmästä miljoonaan dollariin. Alimmatkin pyynnöt ovat kaukana kuukauden keskipalkasta, joka on mustan pörssin valuutaksi muutettuna noin 16,50 dollarin arvoinen.
Buumi ja pula
Asuntomarkkinat sinänsä ovat Kuubassa suhteellisen uusi ilmiö. Vuoden 1959 vallankumouksen jälkeen useimmista kuubalaisista tuli seuraavana vuonna käden käänteessä asunnonomistajia, kun kaupunkien uudistuslaki siirsi asunnot niissä asuneiden vuokralaisten omaisuudeksi. Laki myös kielsi asuntojen myynnin, vuokraamisen, yksityisen rakennustoiminnan ja asuntolainat.
Vuonna 2011 lainmuutos avasi ovet asuntokaupalle ei vain kuubalaisille keskenään, vaan ulkomailla asuvillekin. Laki myös yksinkertaisti asuntojen vaihtamisen byrokratiaa ja sääntelyä. Lisäksi jo edellisvuonna annettiin ihmisille lupia omien asuntojensa rakentamiseen, korjaamiseen ja laajentamiseen. Samalla vapautettiin sementin, hiekan ja rautatankojen kaltaisten rakennustarvikkeiden kauppa.
Viranomaiset alkoivat myöntää avustuksia rakennustarvikkeiden hankkimiseen ja mikrolainoja varsinkin hurrikaaneista kärsineille perheille.
Seurauksena syntyi yksityisen rakennus- ja korjausalan buumi. Siitä huolimatta Kuubaa vaivaa yli 800 000 kodin vaje, ja kolmannes olemassa olevista 3,9 miljoonasta kodista on korkeintaan siedettävässä kunnossa.
Lisäksi kansalaiset toistuvasti valittavat rakennusalan korruptiosta, varkauksista ja työn kehnosta laadusta.
Asuntopulan piti poistua vuosikymmenessä
Vuonna hallitus 2019 päätti, että asuntopulasta on päästävä eroon vuosikymmenessä. Rakennustarvikkeiden paikallista tuotantoa ja kierrätystä tuettiin ja valtionapua annettiin, mutta talouskriisi on heittänyt kapuloita hankkeen rattaisiin.
Ulkomaanvaluutan puute ja riittämättömät investoinnit estävät tuotannon kasvattamista. Virallisten tilastojen mukaan vuonna 2022 liike-elämän palveluihin ja kiinteistöalalle, hotellirakentaminen mukaan lukien, osoitettiin yli 195 miljoonaa dollaria. Asuntojen rakentamiseen liikeni vain 8,5 miljoonaa dollaria.
Jos asuntoja rakennetaan nykyiseen tahtiin, asuntopulan ratkaisuun menee vähintään 28 vuotta.
Kohtuuhintaiset rakennusmateriaalit auttaisivat
Asuntopula ja nykyisen asuntokannan rapistuminen ovat ongelmia vailla lyhyen tai keskipitkän aikavälin ratkaisuja.
Useasti monen sukupolven on pakko asua yhtenä suurperheenä pienessä kodissa, jonka surkea kunto on terveysriski asukkaille. Asuntojen vähyys on tunnistettu myös yhtenä tekijänä syntyvyyden ja hedelmällisyyden laskussa, joista Kuuba on kärsinyt jo vuosikymmenien ajan.
Lisäksi ongelmia aiheuttavat trooppiset syklonit ja rankat sateet, joiden voimasta vuosisatojen ikäiset, korjaamattomat rakennukset sortuvat tai katot lentävät myrskytuulien mukana.
Yksityinen arkkitehdin ammatinharjoittaminen ei ole sallittua, ja vaikka pienten ja keskisuurten yritysten perustaminen on luvallista, niiden toiminnalle on vielä esteitä.
"Ratkaisuja voi olla monia, mutta mielestäni ratkaisevaa olisi, että rakennusmateriaaleja olisi tarjolla kohtuuhintaan. Taloja voisi myös myydä työläisille siten, että he voisivat ostaa ne luotolla. Muuten perheet jatkavat elämistään ylikansoitetuissa asunnoissa, katot ja seinät kaatuvat päällemme emmekä me koskaan saa omaa kotia", Havannassa elävä opettaja Orlando toteaa.
Teksti: IPS – Luis Brizuela
Kuvat: Kuva: Jorge Luis Baños/IPS
(Inter Press Service)