60 vuotta ystävyyttä Kuuban ja Suomen välillä
Suomi-Kuuba-seura
juhlisti 60-vuotista taivaltaan järjestämällä juhlamatkan Kuubaan. Vajaat 30
henkilöä pääsi nauttimaan matkasta, joka alkoi Havannasta ja eteni Trinidadin,
Guantánamon ja Santiagon kautta kohti Holguínin kaupunkia, josta lähti
paluulento Suomeen. Tärkein oli aivan ensimmäinen päivä, jonka järjesti Kuuban
kansojen välisen ystävyyden instituutti ICAP yhdessä ystävyysseuran kanssa.
Kahden viikon kiertomatka alkoi täysipainoisella työpäivällä. Suomalaisseurue pääsi käymään luomutila Finca Martassa Havannan ulkopuolella. Siellä pääsimme tutustumaan Kuuban maatalouden moniin haasteisiin, mutta myös edistysaskeliin. Hyvä uutinen on se, että sokeriruo'on viljely on vähentynyt dramaattisesti, ja sen sijaan maisemaan on ilmaantunut hedelmäpuita, vihannes- ja juuresviljelmiä.
Haasteet ovat edelleen suuria, sillä valtiojohtoinen maatalous osoittautui heti alkuunsa kankeaksi ja tehottomaksi, kertoo Finca Martan yrittäjä Fernando Funes. Hän omistaa tilan rakennukset ja vastaa itsenäisesti kaikesta tuotannosta ja sen myynnistä, mutta maa kuuluu valtiolle. Hän muistuttaa, että samaan tapaan kuin alkuperäiskansat ajattelevat, myös kuubalaiset pitävät maan yksityisomistusta mahdottomana.
Jo maaseudun muuttunut maisema kertoo, että Kuuban maataloudessa on tapahtunut myönteistä edistystä. Omavaraisuudesta ollaan silti vielä kaukana. Muun muassa kananmunista on kova pula, mistä kertoo karua kieltään se, että kuubalaisten saamaan elintarvikekoriin kuuluu vain kolme munaa henkeä kohti kuukaudessa.
Paluumatkalla takaisin kohti Havannaa juhlamatkalaiset pääsivät tutustumaan liikuntavammaisten lasten erityiskouluun. Vammaiset lapset pyritään Kuubassa pitämään tavallisissa kouluissa muiden lasten joukossa, mutta on myös erityiskouluja niille, joiden olisi vaikeaa käydä tavallista koulua. Lapset lauloivat suomalaisryhmälle nauttien esityksestään kovasti. Jopa Gazan raskaat tapahtumat olivat saaneet sijansa lasten laulurepertuaarissa.
Illalla ICAP tarjosi suomalaisille matkalaisille juhlaillallisen Casa de la Amistadissa. Illan päätteeksi suomalaiset saivat laittaa jalallaan koreasti kokeneen Suomen-kävijän, Sierra Maestra -orkesterin tahtiin. Tanssi maistuikin koko ryhmälle, vaikka joukossa oli vanhempaakin väkeä – ensikertalaisia ja kokeneita Kuuban matkaajia. Heitä johdattivat suurella lempeydellä matkanjohtajat Tero Toivanen vaimonsa María La O Rodríguezin kanssa.
Teksti: Jaana Kanninen
Kuvat: Jaana Kanninen, Laura Rontu ja Tarja Jalovaara